Viljelyalueemme kevään 2023 yleisiä asioita

Hei kaikki palstaviljelijät!

Ihanaa, kun aurinko lämmittää ja palstoilla viljellään innokkaasti.

Muistattehan, että sääntöjen mukaan viljely pitää aloittaa 1.6. mennessä. Moni jonottaa omaa palstaa ja ei ole kiva, jos alueella on palstoja, joilla ei viljellä mitään.
Ruusut ovat aiheuttaneet paljon kysymyksiä. Olemme saaneet kaupungilta ohjeet, että pensasruusut tulee poistaa palstoilta. Viime kesänä kaupungin tarkastajat kävivät palsta-alueella kierroksella ja lopputulos oli, että kaikki ruusupensaat, esim. juhannusruusu, nukkeruusu, valamonruusu on poistettava. Ryhmäruusut voidaan rinnastaa perennoihin ja ne saavat olla. Ryhmäruusuja ovat terttu-, jalo- ja peittoruusut. Esimerkkilajikkeita ryhmäruusuista ’Queen Elisabeth’ ja ’Peace’ ja tertturuusu ’Nina Weibull’ ja esimerkiksi maahan istutettu äitienpäiväruusu. Puut ovat myös palstoilla kielletty. Muistakin pensaista kaupunki on huomauttanut mm. etteivät ne saa levitä naapuripalstoille. 

Ruusupensaita on palsta-alueella paljon, siksi kesän ensimmäisenä talkoopäivänä on tarkoitus poistaa ruusupensaita alueelta. Jos haluat siirtää ruusupensaasi jo ennen sitä, niin sekin on erittäin suotavaa. Ruusupensaita on tarkoitus siirtää työkaluvajan edustalle kaupungin luvalla. Toivottavasti saamme siihen kauniin ruusutarhan:)

Palstoilla kuuluu nyt myös iloinen nikkarointi. Muistattehan, että kaupunki kieltää myös  kiinteät rakennelmat palstoilla eivätkä ne saa olla yli 150 cm korkeita. Jos olet aikeissa rakentaa jotain, kannattaa kysyä hallituksen jäseniltä etukäteen rakennelmasta, ettei tarvitse sitten turhaan purkaan niitä. 

Kesän talkoopäivät ovat 10.6., 8.7.,12.8., ja 9.9. klo 11-13. 

Ensimmäisenä talkoopäivänä siirretään ruusuja. Myöhemmin kesällä edistetään alueelle tulevaa yhteiskompostia, josta olisi tarkoitus sitten tulevaisuudessa saada hyvää multaa kaikkien palstalaisten käyttöön.

Toivomme, että jokainen viljelijä on ainakin kerran kesässä mukana talkoissa. Tervetuloa mukaan!  Jokaista tarvitaan!  Ja lapset tietysti mukaan! Jos teillä on kysyttävää, olkaa yhteydessä.
Mukavaa alkukesää kaikille!

Lassilan palstaviljelijät ry:n viljelyohjeet ja yhdistyksen säännöt.

Linkistä yhdistyksen päivitetyt viljelyohjeet

Seraavasta linkista avautuvat yhdistyksen viralliset säännöt.

Alimmasta linkistä avautuu Helsingin kaupungin ohjeet viljelypalstoille

Lassilan palstaviljelijät ry Tiivistelmä 7.3. 2023 pidetystä vuosikokouksesta

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Inga-Lill Mäkelä .

Sihteeriksi kutsuttiin  Maija Salmela.  
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja saari ja Juulia Möksy

jotka toimivat tarvittaessa äänten laskijoina.


Inga-Lill Mäkelä esitteli vuosikertomuksen, ja varainhoitaja Osmo Perkamo tilinpäätöksen joka ositti toiminannan tuottaneen ylijäämää  1723,67€ . Ylijäämä syntyi kahdesta syystä. Vuodelle 2022 suunniteltu yhteiskompostointi siirtyi kaudelle 2023. Lisäksi suunniteltu kahden vesipisteen lisäys alueelle vaihtui yhdeksi vesipisteeksi kustannus ja aikataulusyistä.

Toiminnantarkastajien lausunnossa todettiin yhdistystä hoidetun yhdistyslain ja hyvän yhdistystoiminnan käytännön mukaisesti. Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.


Inga-Lill Mäkelä esitteli toimintasuunnitelman ja

Osmo Perkamo budjettiesityksen kaudelle 2023.

Vahvistettiin hallituksen esittämä toimintasuunnitelma.
Vahvistettiin tulo ja menoarvio:  1085,00€ tappiolliseksi
Vahvistettiin liittymismaksuksi 10 €

Vahvistettiin perintämaksuksi 5 
Vahvistettiin jäsenmaksuksi    35

Vahvistettiin vapaajäsenet: varsinaiset toiminnantarkastajat, hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja.


Valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Inga-Lill Mäkelä  palsta 75 .

Jäseniksi Osmo Perkamo palsta 161Marita Ågren palsta 51,Maija Salmela palsta 133 Jussi Kinner palsta 100Annukka Hämäläinen palsta 77

Toiminnantarkastajiksi valittiin 

Riitta Perttunen ja  Riitta Skoglund 

Varatoiminnantarkastajiksi valittiin 

Terhi Lax ja Suoma Reponen

Tiedote jäsenille

Huomio jäsenet!


Aikaisempiena vuosina keväällä paljastuu usein viljelemättömiä palstoja joiden viljelijöitä ei saada tavoitettua.

Tämän ehkäisemiseksi yhdistys kokeilee ilmoittautumista yhdistyksen jäsenenä jatkamiseksi.

Lasku jäsenmaksun maksamiseen toimitetaan vain ilmoittautuneille.

Ilmoittautumatta jättäminen katsotaan ettei jäsen ole halukas jatkamaan yhdistyksen jäsenenä.

Ilmoittautumisohjeet in toimitettu jäsenille vuosikokouskutsun yhteydessä.

Tällä pyritään siihen että palstat saataisiin keväällä tehokkaammin viljelyyn uusille innokkaille viljelijöille.”

Lassilan Palstavilljelijät ry:n vuosikokous

Palstaviljelijä tule vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan

Vuosikokouskutsu

Lassilan palstaviljelijät ry:n jäsenille

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään

ti. 07.03. 2023 klo 18.00

paikassa Stadin asukastila Lassila

Kaupintie 16, 00440 Helsinki.

Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen 9§ asiat

Esityslista

9 § Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
  7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus.
  8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  9. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varamiestä
  10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

-vahvistetaan vapaajäsenet.

Tervetuloa

Lassilan palstaviljelijät ry:n hallitus

ps. KAHVITARJOILU.

PALSTANHOIDON ALKEISOPPIMÄÄRÄ

Oletko sormi suussa mitä palstalle pitäisi tehdä? Tässä on ihan miniohjeet, joilla pärjäät. Mikäli olet jo asiantuntija, älä välitä näistä vaan toimi kuten ennenkin. Jos kuulet jostain tai saat palstanaapurilta ohjeita, ne saattavat erota näistä. Silloin voit itse päättää, miten haluat toimia. Mutta siis jos on pallo hukassa, näin toimien pärjää jo aika pitkälle. Aloitetaan syksystä, kun nyt on syksy:

SYYSTYÖT:

Sato on toivottavasti jo korjattu, jokunen lehtikaali, maa-artisokka ja kukka saattaa vielä olla jäljellä. Jotta keväällä on mukava palata palstalle, toimi näin:

  • Käännä maa lapiolla isoiksi kokkareiksi. Poimi samalla esiin tulevat juuret ja rikkaruohot kompostiin. Silloin talvella routa tekee työtä puolestasi ja murentaa kokkareet. Syksyllä on paras aika kalkita maata.
  • Valitse kompostille uusi paikka, vaikka nykyisen kompostin viereen ja siirrä/hanki siihen kehikko. Laita syksyn kasvin varret, lehdet ja juuret ym. materiaali kehikon pohjalle mielellään pilkottuna. Nostele kesäisen kompostin sisältö talikolla uuteen kompostiin. Jos ripottelet aina 20-30cm kerroksen jälkeen kourallisen ureahelmiä kompostiin, saat nopeammin multaa kuin ilman ureaa.

KEVÄTTYÖT

  • Kompostin voi kääntää keväälläkin, jos syksyllä satoi, ja kääntäminen jäi tekemättä. Muista urea! Kääntämätön syyskomposti saattaa tosin olla pidempään jäässä kuin käännetty komposti.
  • Hienonna maa talikolla käännellen. Nyt kannattaa poistaa mahdollisimman paljon juuria ja kasvun alussa olevia rikkaruohoja. On sitten helpompaa kesällä. Kompostikin tykkää lisäravinnosta.
  • Tallo polut suunnittelemasi kasvipenkkien väliin.
  • Jos löysit maata kääntäessäsi maa-artisokkia, ne voi keittää ja syödä. Tai istuttaa osan niistä takaisin.
  • Kylvä, istuta. Jätä vakojen väliin sen verran tilaa, että pystyt haraamaan kesällä rikkaruohoja nurin. Se on paljon mukavampaa kuin kitkeminen. Kun vedit vakoja siemenille, vaot kannattaa kastella ja vasta sitten ripotella siemenet. Noudata pusseissa olevia ohjeita kylvösyvyydestä ja siementen väleistä.

KESÄLLÄ

  • Jos tuli kylvettyä liian tiuhaan, harvenna taimia, kun ne ovat sen kokoisia, että niistä saa hyvin kiinni.
  • Haraa taimirivien välejä säännöllisesti sitten, kun siemenet ovat alkaneet kunnolla kasvaa. Etenkin sateen jälkeen seuraavana päivänä kannattaa harata niin kosteus pysyy maassa.
  • Putsaa rikkaruohot pois käytäviltäsi ja palstan vieressä olevalta hiekkakäytävältä. Isommat kannattaa kaivaa puutarhalapiolla pois, pienet menevät nurin esim. heiluriharalla, joita löytyy yhdistyksen puutarhavajasta. Taas tuli täytettä kompostiin. Syksyllä kompostin pohjalta saattaa jo löytyä multaakin,.
  • Kun kastelet, kastele kunnolla. Älä opeta kasveillesi, että kosteutta on vain pintamullassa, silloin ne eivät ymmärrä tehdä kunnon juuria.
  • Muista myös kerätä ja syödä satoa!

JA SITTEN TULEE TAAS SYKSY JA OLET VUOTTA VIISAAMPI. MUISTA, ETTÄ TÄMÄ EI OLE AINOA TAPA HOITAA PALSTAA. JOS OLET KEKSINYT PAREMPIA KONSTEJA, KÄYTÄ NIITÄ. TAI SITTEN JATKA TÄLLÄ TAVALLA, JOS SE SOPII SINUN PALSTALLESI PARHAITEN.

Facebookryhmässäkin ( https://www.facebook.com/LassilanPalstaviljelijat/ )voi kertoa, kun on keksinyt mahtavan uuden idean!

Lauantaitalkoot

Syyskuun LAUANTAITALKOOT 3.9 siityvät pidettäväksi seuraavana lauantaina 10.9 2022 klo 11-13 aiheena varastokopin siivous vieraskasvit sekä käytävien hoito.

Elojuhlat 20.8.2022

Elojuhlat pidettiin kauniissa ja kuumassa säässä. Osallistujia oli noin 28.,

 Perinteiset ohjelmanumerot:

  • syötiin salaattia, patonkia ja grillimakkaraa
  • tikkakisa, voittajat Pertti (miehet), Tarja (naiset), Juulia (nuoriso), Anni (lapset) saivat kukin palkinnon
  • arpajaiset, jokainen arpa voitti

Elojuhlat 20.8.22 klo 14 alkaen

Tiedote jäsenille 11.8.22

TIEDOTE JÄSENILLE

Helsingin kaupungin tarkastajat Sinikka Hangasmaa-Puska sekä Ulla-Maija Vainikka tekivät 11.8.2022 tarkistuksen palsta-alueella yhdessä hallituksen kanssa.

JÄSENTEN TULEE HUOLEHTIA SEURAAVAT ASIAT KUNTOON VIIMEISTÄÄN SEURAAVAN VILJELYKAUDEN ALKUUN 1.5.2023 MENNESSÄ.

1.Kaikki ruusupensaat, koristepensaat, puut ja hedelmäpuut tulee poistaa palstoilta.

2. Monivuotiset kukat, vadelma- ja karhunvadelmapensaat tulee rajata niin etteivät leviä

3. Mitään kiinteitä rakenteita ei saa palstoilla olla esimerkiksi kiinteä ”terassi”. Sallittua on pieni istumapaikka irtonaisilla laatoilla (ei painekyllästetyillä)

4. Kaikki rajat tulee saattaa sääntöjen edellyttämään kuntoon.

5. Irtonaiset rakennelmat kuten kaaret tms, saa olla korkeintaan 150 cm korkeita.

6. Palstojen rajoilla olevat ojat, tiet ja nurmet tulee olla sääntöjen mukaisessa kunnossa.

Hallitus velvoitettiin seuraamaan että yllä mainitut asiat toteutuvat.


Kategoriat